Untuvatakki syksyn koleisiin keleihin

29.8.2012

Päivänä muutamana näytinkin teille jo pienen palan uudehkosta Parajumpersin kevytuntuvatakista, joka on odotellut kesän ajan käyttöönottoa. Sopiva hetki koitti, kun sain kutsun purjehdusreissulle eräänä koleana ja sateisena syysiltana. Ajattelin etukäteen, että olipa kuinka hieno ilma tahansa, niin minä laitan päälleni untuvatakin. Merellä kuitenkin tuulee ja kesän vaihtuessa syksyyn, ei illat todellakaan ole enää mitään kovin lempeitä laadultaan.

Kun ilmat tästä vielä hiukan kylmenee, otan takin käyttöön ihan muutenkin. Tulevana viikonloppuna on muuten luvassa lammaskesän päätösjuhlat, joten takkiprobleema (vaikka ei sellaista todellakaan ole edes ollut) on ratkaistu jo hyvissä ajoin:) Kyseiset juhlat eivät ole mitkään pukeutumisjuhlat, mutta kivahan sielläkin on olla ihan asiallisesti pukeutuneena.

Tämä takki on siis todellakin kevyt, isolla koolla. Keveys ei välttämättä välity näin kuvien välityksellä.
Kilohintaa kertyy takille siis ihan mukavasti.

Mitäs muuten.. Ei mitään kovin kummallista - töitä ja työmatkailua aamuista iltoihin. Huomenna vietän koko päivän vanhassa työpisteessäni ja tuntuu kuin vapaapäivä olisi tiedossa. Aamullakin saa nukkua 1,5 tuntia pidempään ja se on paljon se.

Huomenna on muutakin kivaa tiedossa! Noudan nimittäin postista Nellyltä tilaamani ponchon. Se näyttää tältä.

Loppuun vielä erittäin tärkeää asiaa: Kiitos kaunis teille kaikille uusille lukijoille, kun olette liittyneet joukkoon<3! Olette minulle erityisen tärkeitä, kuten myös tietysti vanhatkin lukijat! Kiitos myös siitä, että jätätte niin ahkerasti kommenttia ja osallistutte omalla panoksellanne tämän blogin tekemiseen! Voin sanoa, että ilman niitä olisin varmasti karannut täältä jo aikapäivää sitten:) Vastaan kyllä kaikkiin kommentteihin, kunhan vaan saan siihen varattua sen vaatiman tärkeän hetken. Pahoittelen, että vastausviive on toisinaan valitettavan pitkä..

Ollaan yhteydessä <3!

24 kommenttia:

  1. En voi nyt keskittyä muuhun tekstiin, kun tuijotan vain tuota ihanaa PJS:a!!!!
    Mie haluan samanlaisen:D Mistä olet tämän ihanuuden hankkinut?
    Mie just tarttisin kevyen untuvan alkutalveen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nou problem:) Mistäköhän näitä sais, en oikeasti osaa sanoa! Stockmann myy ainakin merkkiä, mutta en tiedä, löytyykö näitä kevät/syys -versioita. Olen saanut tämän ihanuuden ja se on peräisin suoraan maahantuojan kokoelmasta:)

      Poista
    2. Olen yrittänyt googlettaa..tuloksetta:( Itseasiassa muistinkin sen suuntaista.
      No täytynee tyytyä omiini:)Tuo ois ollut just täydellinen syksyyn!

      Poista
  2. Tosi kaunis tuo untsikka mutta täytyy rehellisyyden nimissä sanoa, että meinasin lentää pepulleni, kun jossain törmäsin tuon untsarin hintaan, ööh, aika hintava. Toisaalta "tässä iässä" (hui, kauheeta sanoa) kannattaa satsata pitkäikäisyyteen ainakin klassikkovaatteissa!
    Jännää, en osaisi kuvan perusteella arvata, että on kevyt!
    Toppatakki minullakin on talveksi hankintalistalla. Ehkä siellä "ehkä hankittavat"-puolella :) Olen katsonut himoiten MOP:n kullanväristä untuvatakkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, että en edes tiedä hintaa. Arvaan, että ei tätä ihan perusuntuvatakin hinnalla saa, koska Parajumpers on pirun kallis merkki. Mutta hei, käyttäähän tätä Madonnasta lähtien kaikki - Angelina Jolien päälläkin kyseisen merkin takkeja on nähty:) Miksei siis Mapsin tai BW:n päällä, heh heh:)

      Poista
  3. Nätit vaatteet. Hyvä kokonaisuus. Ja takki näyttää tosi kivalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, unohdin tietenkin mainita, että nämä takin alla näkyvät vaatteet on ihan kotivaatteita.. Purjehdusreissulla oli päällä se raitapaita/farkku -yhdistelmä, josta muutama postaus sitten kerroin, tyylikopsauksen muodossa.
      Takissa on parasta se, että se on niin kevyt ja lämmin! Nyt jo säälittää, kun vetskarin vetasee kiinni, tarttuu meikkivoide siihen valitettavan helpolla..

      Poista
  4. Takilla varmasti tarkenee ja näyttää kuvissa myös sopivan mereellseltä. Mutta tiataa kilohinta jäädä vielä toiseksi La Perlan alusasuille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännää kun jotkut on niin alusvaatefriikkejä, että voivat uhrata niihinkin ihan tolkuttomia määriä rahaa:) Patriciat on kuitenkin parhaat! Niissä kilohintakin on äärimmäisen järjellisellä tasolla:)

      Poista
    2. Patricioille ääni myös täältä! En ole täälläkään törmännyt yhtä istuviin ja laadukkaisiin alusasuihin.

      Poista
  5. Tosi kivan näköinen takki ja väri on aivan upea! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen on takissa pieni mutta herkullinen yksityiskohta! Samoin kiva lilan värinen vuori tekee jännän silauksen:)

      Poista
  6. Todella bueno PJS! Kelpaa odotella talven tuloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano:) Paitsi, että en jaksa odottaa talven tuloa, vaan kyllä tämä täytyy ottaa käyttöön heti kun asteet alkaa olla yksinumeroisia lukuja.. Itse asiassa talvella tällä ei välttämättä tarkene, ei ainakaan pahimmilla pakkasilla.

      Poista
  7. Voi Parajumpersit ovat aivan mahtavia! Työskentelen itse yhdessä putiikkissa missä myydään näitä kyseisiä takkeja ja niinhän se on että kun kerran Parajumpersin laittaa päälle, ei muita halua pitää ;)

    Tuo on upean näköinen päälläsi! Itseltäni löytyy sama ultra light- lyhyenä, Longbear ja se ohut kevättakki. Seuraavaksi taidan ostaa Kodiakin, kunhan vaan saapuvat!!

    Vanilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Vanilla! Oih, Sinähän olet merkin asiantuntija ja tiedät todellakin mistä puhut:) Pääsin hypistelemään talven mallistoa ja se oli jälleen kerran todella vakuuttava! Kodiak taitaa ollakin jo tuttu malli, koska muistan sen jo edelliseltä talvelta:)

      Poista
  8. Viime talvena oli Inka's blogin Ninan kanssa keskustelua aiheesta, hänellä on parikin PJS:ää, hän varmaan tietää hinnoista ja ostopaikoista.

    Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Tästä varmasti hyötyvät myös aiheesta kiinnostuneet lukijani:)

      Poista
  9. Hmm, vähän erikoista että tämä siis on jo toinen mainospostaus ilmaiseksi saamastasi takista ja mainitset asian ainoastaan ohimennen yhdessä vastauksessa. Pitäisköhän vähän tarkistaa tuota politiikkaa miten erottaa suora mainostus ja muuten vaan kehut silloin kun ihan itse on omalla rahallaan vaatteen tai asusteen yms. saanut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähdennettäköön, että tämä ei ole mainospostaus! Sen olisin kieltämättä voinut tuoda esiin. Vaikka itse en ole tästä maksanut mitään, ei se tarkoita, että mainostaisin kyseisen merkin vaatteita. Ja vaikka en ole itse tästä mitään maksanut, ei se tarkoita myöskään sitä, etteikö joku muu olisi tästä maksanut sitä mitä kuuluukin maksaa. Nimipäivät, syntymäpäivät, hääpäivät, kihlajaispäivät.. Taustalla on ihan tavallinen syy:) Minä en ole niin suosittu bloggaaja, että blogini nimissä saisin jotain lahjoituksia.. Ja jos saisin, miettisin mainostusta todella tarkkaan! Toisin sen vähintäänkin esiin.

      Poista
  10. Kohta on aika taas kaivaa talvitakit esiin, onneksi se aika ei ole ihan niin lähellä vielä täällä Saksassa kun Suomessa. Toisaalta tykkään kyllä aina paljon uusien takkien hankkimisesta :P

    VastaaPoista
  11. Todella kaunis untsikka. Millainen mitoitus takissa on, jos vaikka innostuisi nettishoppaamaan jonkin Parajumpersin ihanuuden. Kyseinen malli taisi olla Parajumpersin sivuston mukaan kesämallistosta eli ei varmaan riitä ihan kovimmille pakkasille kuten itsekin arvelit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun molemmat Parajumpersit ovat kokoa S. Eli mielestäni ihan normaalimitotuksia.

      Poista
    2. Sen verran kokoluokituksesta, että eroja on malleissa.
      Omani ovat Kodiak:sta S, mutta taas New Denali on taas M kokoa.

      Poista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.