Tyylikopsauksen kohteena...Herttuatar Catherine

3.8.2012

Tämä on vähintäänkin arveluttava teko, mutta ihan vastustamaton.. 

Otetaan ensin pieni johdatus päivän aiheeseen. Nimittäin. Tarkkasilmäisimmät ovat varmaankin huomanneet, että olen lisännyt tuonne oikeaan reunaan, omaan blogiluettelooni linkin kuninkaallisten naisten tyyliä seuraavaan Myroyals -nimiseen blogiin. Se on siinä(kin) mielessä mukava blogi, että sitä päivitetään todella tiuhaan tahtiin, jopa useita kertoja päivässä. Sieltä voi siis seurata siniveristen touhuiluja ja tyylinäytteitä ja vieläpä ihan reaaliajassa.

Englannin nuoret kuninkaalliset ovat muuten istuneet ahkerasti Lontoon olympialaisten katsomossa ja siitäkös on riittänyt raportoitavaa. Erityisesti Catherinen asut ovat luonnollisesti olleet suurennuslasin alla, niin myös minulla.

Bongasin eilen kyseisen herttuattaren päältä jotain sellaista, jonka elementit tunnistin hetimiten myös omasta vaatekaapistani. Sininen jakku ja taivaansininen kotelomekko. Siinäpä minullekin ideaa huomiseksi työasuksi, jess! 

Kiitos Catherine.


Catherinen asun osasia en tunnista, mutta omani ovat seuraavat:

Jakku: Mango
Kotelomekko: Boss
Kengät: Michael Kors

Seuraa blogiani:

24 kommenttia:

  1. Toi on niin kauniin värinen toi kotelomekko ja näyttää ihanalta sinun päälläsi. Kopioi vaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään myös siitä, että Catherine ei ripustaudu korukasaan, koska itsekään en niin mahdottoman paljoa käytä koruja, ainakaan työpukeutumisessa.

      Poista
  2. Tosi hieno tyylikopsaus, tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin kuvitella, että Catherinen taustalta löytyy tyylin ammattilaisia ja kopsaamalla kuninkaallisten tyyliä, saamme nämä ammattilaiset ikäänkuin omaankin käyttöön. Olikohan vähän kaukaa haettu.. Mutta siis, ei heidän tyylinsä niin kaukana ole meidän ihan tavallisten kansalaisten pukeutumisesta.

      Poista
  3. Olette kuin kaksi marjaa :) Sopii myös Sinulle tämä asu. Tykkään myös itse vilkuilla My roayls kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ei tietenkään kaikki asut ole kopsattavissa, koska ne ei välttämättä käy itselle. En innostu ihan kaikista Catherinen valinnoista. Ja tosiaan, myroyals on tuonut heidän valintansa vieläkin helpommin seurattavaksi. Ei tarvitse nähdä minkäänlaista vaivaa, kunhan poikkeaa vaan ko blogissa;)

      Poista
  4. Täydellinen kopio, etkä häviä alkuperäiselle yhtään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Catherinen mekko sujahtaa jakun alle kuin sukka. Omani vaatii vähän "asettelua". Catherinen mekko lienee jotain jerseytä tai vastaavaa (runsaasti elastaania) ja mun Bossin mekko on puuvillaa alushameineen..

      Poista
  5. En voi muuta kuin yhtyä yllöoleviin kommentteihin:)
    Täydellinen ja onnistunut kokonaisuus!
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitaisko ottaa Lennu sellainen haaste, että Sinunkin tulee kopsata jokin hänen asuvalinnoistaan;) Tarkoitan jotain kuninkaallista naista kyseisestä blogista, ei välttämättä tarvitse olla Catherine. Tartutko haasteeseen?

      Poista
    2. Hih voisi olla hauska haaste,joten otanhan mie:)
      Apua ei mulla ole mitään päälle pantavaa:DD...
      Pitää kahlata tuo blogi läpi...

      Poista
  6. Tosi hieno kopsaus ja tuo taivaansininen mekko sopii sinulle aivan loistavasti! Toimii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä hyvä löytö Stokkan alennusmyynneistä! Nythän on hehkutettu näitä sinisiä mekkoja, katsoppas mm. tämä linkki:
      http://www.iltalehti.fi/muoti/201207200044424_mu.shtml

      Poista
  7. Hei tää oli ihan loistava! : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos nyt olisi vuosi 1996 ja mulla olis tämmöinen lähes "kuninkaallinen asu", niin oliskohan Norjan prinssi Haakon huolinut mut, eikä sitä silloista tyttöystäväänsä Cathrine Knudsenia, hihhih;)

      Poista
    2. Piti ihan googlata Cathrinea, miltä näytti. Haakonilla on siis selvästi makua blondeihin, elikä toki!!

      Poista
  8. Sopii sulle kauniisti!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi mielenkiintoista koska Catherine on valinnut hyvinkin klassisen pukeutumistyylin. Me kaikki voidaan 'leikkiä' hetki kuninkaallisia:)

      Poista
  9. Siis todella onnistunut tyylikopsaus!!:) Sopii sinulle täydellisesti!!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos:) Matkimalla tehty.. Olisinkohan hoksannut yhdistää näitä vaatekappaleita keskenään ilman hänen apuaan, en tiedä:)

      Poista
  10. Kylläpä on samanlaiset kokonaisuudet, joten tosi hyvin olet onnistunut. Kauniisti sinulle sopii sininen väri. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä kotelomekkoa on kyllä kehuttu täällä oikeassakin maailmassa, ja tykkään kyllä itsekin:)

      Poista
  11. Tosi kaunis asu, sopii sinulle tyylillisestikin mielestäni paremmin kuin herttuatar Catherinelle jolle taasen sopii enemmän mielestäni romanttisemmat asuvalinnat.

    Champagne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ihan aina en innostu hänen tyylistään. Minusta hän saisi olla vähän leikkisämpi asuvalinnoissaan, edes joskus.. Mutta siis kiitos kaunis sanoistasi:)

      Poista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.