Rippijuhlien osa II

30.7.2012

Kutsuimme sukua koolle viime viikonloppuna juhlistamaan siskontytön ripille pääsyä. En tiedä, kummat oli varsinaiset juhlat - muutama viikko sitten järjestetyt vai nämä.. Virallinen konfirmaatiohan oli jo silloin kolmisen viikkoa sitten.

No, joka tapauksessa minä leivoin muutamat kakut ja lainasin äidiltä mekkoa. Siitähän ne juhlat järjestyy - melkein itsestään;) Koska asukuvat on taas mitä on, niin tässäpä linkki viime kesäiseen juttuun, jossa jo esittelin tätä äidin kivaa kesämekkoa. Nämä jalassa näkyvät, kauan kadoksissa olleet Björn Borgin juhlakengätkin löysin sopivasti juhlien alla, kun siivosin vaatehuoneen hyllyjen alustaa.. Kiva löytö, joitten olemassaolosta minulla ei ollut harmainta hajua!

Minun koti-koti on muuten tyyliltään ihan erilainen, kuin se missä virallisesti asun. Äiti rakastaa kaikkea antiikkia - vanhoja astioita, massiivisia antiikkilipastoja, hopeakannuja, kristalliastioita yms. Kotikin on sellainen perinteikäs peräpohjalainen kartanohenkinen punavalkoinen iso puutalo. Kun taas oma virallinen koti on ihan päinvastainen. Milläköhän sitäkin selittäisi..

Muistan, kun kotona asuessani olin vakuuttunut, että en ikinä tule muuttamaan omakotitaloon. Pihatyöt, kiinteistön kunnostukset, syksyiset marjasavotat oli jotain ihan kauheita rangaistuksia. Niin se aika kultaa muistot ja nykyisin tosiaan asun omakotitalossa. Tosin meillä ei ole isoa pihaa (kuten kotiseudulla, jossa pihapiiriä on oikeasti hehtaaritolkulla.) Sen hoidosta on jäänyt kaiketi ikuiset "traumat".

Sitten vielä rippiriipusasiaa (olipas sanahirviö;). Sain nimittäin aikoinaan vanhemmilta rippilahjaksi sellaisen korun, josta olin jo tuolloin hurjan ylpeä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän sitä arvostan. Se on nimittäin kultasepän minulle tekemä, ja vanhempieni (yhdessä kultasepän kanssa) suunnittelema kultainen kaulakoru. Se piirrettiin ensin paperille ja siitä sitten työstettiin koruksi. Muistan, että korun suunnittelukin oli jo pitkä prosessi ja vaati vanhemmiltani monta käyntikertaa kultasepän juttusilla. Korussa on myös (ainakin minulle) arvokas, sydämenmuotoon hiottu timantti. Karaateja en muista.

Olen käyttänyt vuosien varrella korua vain joitakin kertoja, lähinnä  minulle kaikkein tärkeimpinä päivinä. Muutoin säilytän sitä visusti korurasiassaan.

Siitä se idea sitten lähti - siskontytön rippilahjaa mietittyäni. 

Samainen kultasepän liike on nimittäin edelleen toiminnassa, mutta itse omistaja- kultaseppä ei enää tee koruja. Hän on tätä nykyä jo 80-vuotias. Ja tiedättekö mitä, hänen viimeinen suunnittelemansa koru on nyt siskontytön minulta saama rippilahja! Siinä on jotenkin niin paljon ideaa, että en voinut olla sitä ostamatta.

Toivon, että korusta tulee hänelle samanlainen onnenamuletti ja symboli kaikelle mahdottoman tärkeälle. Jo pelkästään sen kaulaan laittaminen tuo juhlallisen ja niin arvokkaan olon. Olen itse siitä tehnyt itselleni kaiken sen symboliarvon, mitä se tällä hetkellä minulle edustaa. 

Sitä samaa toivon myös siskon tytölle <3! Tarina taustalla on se kaikkein tärkein - se miten sen itse itselleen käsikirjoittaa ja kuvittaa;)
Ylempänä minun arvokkain koruni.
Tässä Siirin lahja. Hänen korussaan on sinisafiiri ja 0,5 karaatin timantti.




16 kommenttia:

  1. Onpa todella kauniit korut :) Toivon niiden tuovan onnea kantajilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun oikein Oikein tosissaan uskoo, niin juuri tapahtuu. Ilman uskoa ei synny mitään, tai ainakin se on enemmän sattumanvaraista;)

      Poista
  2. Kaunis ajatus, lahjan saaja arvostanee hienoa lahjaa ja tarinaa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I really hope so <3! Minun tehtävä on tehdä se tarina tutuksi. Ja sellaiseksi, että siitä syntyy jotain hienoa. Toivottavasti saajalla on tahtoa toteuttaa se ja uskoa siihen;)

      Poista
  3. Mikä kaunis ajatus rippilahjaksi. Koru tulee varmasti olemaan hänelle tärkeä. Mä sain kummitädiltäni rippilahjaksi Lapponia-korun pienen kultaisen ristin, jossa timantti. Se on edelleen joskus kaulassani.

    Mitä noihin lapsuuden "traumoihin" tulee, olen kitkenyt itseni kasvi- ja mansikkamaasta totaalisen out...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, raaskisitko antaa sen kenties joskus rippilahjaksi omalle kummityttärellesi?

      Ymmärrän;) On ihan hyvä olla out;)

      Poista
  4. Kauniita, uniikkeja koruja molemmat. Kiitos, kun jaoit korusi tarinan.

    Kahvipöytää katsellessa tulee ihan haikea olo. Pitääkin ryhdistäytyä ja järjestää suomalaiset perinteiset kahvittelut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leipominen on kivaa puuhaa niin kauan kuin siitä ei tule "pakkopullaa". Siellä teidän pallonpuoliskolla muuten ihmetellään kermaviiliä raaka-aineista eniten..

      Poista
    2. Mullakin meni aikani, ennen kuin älysin alkaa käyttää sour cream. Ranskankermaa jos tarvitaan, niin sekoitan sour creamin joukkoon vähän kermaa. Ihan hyvin toimii.

      Poista
  5. Kerrassaan mieletön lahja! Ihanan ainutkertainen ja yksilöllinen, UPEA! Jotain samantyyppistä haluan antaa omille kummilapsillenikin, pysyvä muisto jossa olisi ajatusta mukana. Jos olisin kummityttösi, niin olisin todella otettu ja kiitollinen lahjastasi :) toivottavasti hän myös pitää lahjasta (tai voiko tuosta olla pitämättä!).

    -J

    VastaaPoista
  6. Juurikin ajatuksella valittu lahja on perin arvokas.
    Kauniit korut.
    Itselläni on isäni papan vanha vihkisormus,joka perityy aina vanhimmalle lapselle.Säilytän sitä rasiassa ja silloin tällöin ihastelen sitä.
    Itse teetätin tytölleni sormuksen, jonka hän aikanaan saa.

    Nyt taitaa räsähtää,taitaa tulla kova ukkonen!Koko päivän ollut todella tukala ilma...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisinpa olettaa, että tuo sormus on aika vanha! Wow! Voisit tehdä siitä vaikka juttua blogiisi! Tarina vaikuttaa niin mielenkiintoiselta.

      Yöukkoset on kamalia! Täälläkin sodittiin taivaalla niin äänekkäästi, että siihen väkisinkin herää. Sitten ei saa unta.. Ja sitten väsyttää.. Toivotaan parempia säitä, tai ainakin hiljaisempia;)

      Poista
  7. Mikä ihana ja ajateltu lahja! Itse sain mummoltani hänen äitinsä vanhat helmet (nauhan ja korvakorut joihin kyllä uusittiin koukut) rippilahjaksi ja vieläkään en ole oikein osaa nauhaa käyttää, mutta korvakoruja kyllä. Ihailen nauhaa säännöllisesti kylläkin, vaikka en päälläni sitä pidä. Lahja, jota arvostan nyt enemmän kuin sen saadessani.

    Kaunis tarina omasta korustasi ja lahjakorusta, kiitos että saimme lukea sen.

    VastaaPoista
  8. Aika monella on juurikin rippilahjana saatu jokin perintökoru tai muu muisto! Ne on niin niin mahtavia asioita. Erityisen tärkeitä itselle ja muuttuu aina vaan tärkeämmiksi, mitä enemmän tulee lasiin ikävuosia..

    VastaaPoista
  9. Totta, kauniit korut. Mutta oiskohan siskontytön korun timantin koko jotain muuta kuin 0,5? Itselläni sormuksessa 0,55 karaatin timantti ja se on kyllä mielestäni selvästi suurempi kuin tuo....(voisko tuo olla 0,05?)(tai jotain muuta)

    VastaaPoista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.