Päivä Jamaicalla

22.3.2012

Loma on todellakin enää vain kaunis muisto.. Voi että, miten haikea olo tuleekaan kuvien selailusta.. Haluan nimittäin ehdottomasti joku päivä vielä palata Karibian risteilylle! Ehkä seuraavaksi testaan toista suomalaista taidonnäytettä, samaan Royal Karibian -varustamoon kuuluvaa "Oasis of the Sea" -alusta. Sitäkin kovasti kehuttiin.

Ensimmäinen visiitti tehtiin siis Haitille, josta kerroinkin yhteenvetoa jo aikaisemmin. Seuraava kohde oli Jamaicalla ja siellä tarkemmin Falmouth -niminen pieni kylä. Emme olleet ostaneet mitään retkeä Jamaican päiväksi, joten se käytettiin ihan vaan kävellessä risteilyaluksen lähietäisyydellä. Siellä sentään pääsimme oikeitten jamaicalaisten ihmisten keskuuteen (toisin kuin Haitilla) ja tietysti se oli sen päivän kiehtovinta antia. 

Tunnelma jamaicalaisten keskuudessa oli vähintäänkin letkeä. Musiikki näytteli selvästi tärkeää osaa heidän kulttuurissaan ja aivan erityisen tärkeää roolia Bob Marley´n musiikki. Itse olisin voinut veikata, että pikajuoksijat olisivat olleet heidän kansallissankareitaan, erityisesti tietenkin Usain Bolt. Hänellä taitaa kuitenkin olla vielä matkaa Bob Marley´n asemaan!

Jamaican päivä oli ihan mielettömän kuuma. Oli ihana palata takaisin laivalle hieman jäähdyttelemään;)


^Aika upearaaminen latinokaunotar!

8 kommenttia:

  1. Näkyihän siellä kuvassa yksi kirjava myssykin! Lapsilla oli kuukausi pari sitten bussikuskina sijainen, jonka juuret olivat Jamaicalla. Lapset tykkäsivät kovasti vähän erilaisesta aksentista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jamaican englanti on kieltämättä jännän kuuloista. Vaikka se on englantia, niin murre tuo siihen hitusen afrikkalaista henkeä. En osaa kuvailla sitä varmaankaan oikein, mutta: erikoista englantia se oli..

      Poista
  2. Kumpaa tarkoitat "upearaamisella" tuossa alimmaisessa kuvassa? Vasemman puoleinen on kovin kovin hoikka, etten sanoisi jopa laiha ja oikeanpuoleinen taas oikein verevä latinonainen kunnon takamuksella. Taka-alalla näkyy toinen kunnon "latinotakamus".

    Anyhow, varmasti upea kokemus tuo Jamaika!

    t.Virve

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys;) Jossa yhteydessä on pakko paljastaa oma heikkouteni.. Tarkoitin kuvassa näkyvää pisintä nuorta neitoa, koska oikeasti, en nähnyt kuvassa mitään enkä ketään muuta!! (Se heikkous on se, että kun keskityn johonkin asiaan, en näe ympärillä yhtikäs mitään muuta..) Totta totisesti, upeita ovat kaikki naiset, omalla tavallaan! Eli kuvassa olevat naiset edustavat jokainen omalla tavallaan kaunista latinonaista!!

      Poista
  3. Laitoin sulle s.postia:) Kivat kuvat jälleen! Ah tuo aurinko on sitten ihana!

    VastaaPoista
  4. Falmouthin satamassa on tosiaan mukava meno. Sataman porttien ulkopuolinen maailma oli hiukan erilainen. Letkeä tunnelmä jatkui kylläkin, jopa liian letkeä... Vaikka olimme järjestetyllä retkellä, niin useamman kerran meille tarjottiin huumeita. Pilven polttelu lienee erittäin yleistä. Jamaikasta ei jäänyt kovin positiiviset kokemukset ja en usko, että sinne palaisin. Innolla odotan Meksikon postausta, se oli meidän ehdoton suosikki. :)

    Usain Bolt oli ainakin meidän oppaan idoli. :) Ja Suomikin tunnettiin, yllättävää, Helsingin olympialaisista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, huumeita?! Ihan ensimmäiset fiilikset porttien ulkopuolella oli kieltämättä aika pelottavat. Meille ei sentään huumeita tarjottu. Meillä oli sen verran pieniä lapsia mukana, että he varmaan karkotti innokkaimmat tarjoajat. Taksikuskit oli ehkä kaikkein innokkaimpia palveluittensa kaupistelijoita.
      Järkyttävän helteen, agressiivisten myyjien ja krääsään kyllästyneenä emme järin pitkää aikaa viihtyneet Jamaicalla. Myöskään minun sydän ei sinne jäänyt;)
      Hyvä muistutus, teen Mexicosta juttua lähitulevaisuudessa. En uskalla luvata päivää..

      Poista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.