Haaveissa punainen mekko

23.1.2012

Tänä keväänä minun täytyy saada punainen mekko. Ihastuin siihen ajatukseen sillä sekunnilla, kun näin upean kaunottaren Eva Biaudet´n käyttävän tv:n presidenttipaneelissa kyseisen väristä mekkoa. Tämä hänen mekkonsa oli televisioruudun läpi katsottuna paljon punaisempi väriltään, kuin mitä alla oleva www.ts.fi -sivulta nappaamani kuva antaa ymmärtää.
Punainen mekko on vaatteena aika "näyttävä". Siis siinä mielessä, että se päällä ei yksikään nainen jää huomiotta. Asiaa hieman googletettuani, löysin HS:n verkkosivuilta selvityksen, mitä punainen vaate oikein kertookaan kantajastaan:

PUNAINEN
Pukeutumisopas: Punainen on energinen väri, se antaa itseluottamusta ja hallinnantunteen. Se viestii iloisuudesta mutta myös vaativasta luonteesta.
Väriterapeutti: Punainen on voiman, kiihkon ja energian väri. Se on voittajan väri. Punaiseen pukeutuva ei häpeä vartaloaan eikä seksuaalisuuttaan.

Ei ole tarkoituskaan, mitäpä tuota peittelemään..

Stockmannilta löysin aika mielenkiintoisen punaisen mekon. Tai oikeastaan kaksikin. Tässä vähän tyylittelyä niillä mustien asusteiden kanssa.

Tietoisena punaisen värin viestistä, rohkenisitko itse pukeutua punaiseen mekkoon?

Vasemman puoleinen mekko: Marc Aurel 199,90 eur
Oikean puoleinen mekko: Hugo Boss 375 eur
Laukku: Tiger of Sweden 256 eur
Kengät: Unisa 129 eur

Seuraa blogiani:

22 kommenttia:

  1. Voi tiäkkö ihailin myös tuota Eevan upeaa mekkoa vaalitentissä! Aivan upea ja rohkea valinta.
    Itse tunnen oloni kirkkaan punaisessa vähän liian hyökkääväksi, mutta varmaan tottumiskysymys. Tosi kaunis varsinkin tuo Aurelin kirkkaan punainen mekko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin yllättynyt kuinka hienosti punainen asu puki EB:ta, vaikka hän onkin kovin vaalea. Niin, se voi olla vähän turhan hyökkäävä joissain tilanteissa.. Arvatenkin Evan asu oli tyylikonsulttien taktiikkaa ja tarkoitus olikin antaa kuva voimanaisesta. Minäkin tykkään enemmän juuri Aurelin mekosta, koska siinä on kivasti venemäinen kaula-aukko ja 3/4 -hihat Jackie Kenedy -henkeen.

      Poista
  2. Miekin ihastelin juuri tuota Evan mekkoa! Ja noista Stockkalta löytämistäsi mekoista silmääni miellyttää enemmän tuo vasemmanpuolinen. Hugo Bossin mekon väri on jotenkin ei-niin-kivan-punainen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Ilona! Näin Stockkalla tuon viininpunaisen mekon ihan livenä. Se oli minusta huikean kaunis! Liian arvokas tosin, joten tyydyn ihastelemaan sitä vain näin kuvan muodossa..

      Poista
  3. Hanki ihmeessä punainen mekko, BW, sellainewn varmasti sopii sinulle. Minulla on aiemmin ollut montakin, ne ovat sekä naisellisia että niissä viihtyy, kun malli vaan istuu hyvin. Kokopunainen menee rohkealla myös businessvaatteena, antaa itsevarman kuvan kantajastaan. Minulla oli punaisia työmekkoja joskus aikoinaan, mutta sen verran pupuilin että pidin niitä vain kesällä. Preferita on pari kertaa esitellyt tulipunaista jakkuaan, joka on askel samaan suuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta;) Punainen mekko tosiaan, jossa on venekaula-aukko ja ne 3/4 -hihat - sellainen minulle. Aurelin mekko on sovittamisen arvoinen! Juuri nyt olen tosin "ostolakossa" ja se kestää vielä useita viikkoja;) Pystyn helposti Tuija kuvittelemaan juuri Sinut punaisessa mekossa, wau! Kuten myös Preferitan! Olette niin ihania itsevarmoja naisia!

      Poista
  4. Sinulle sopii ihan varmasti! Ja onhan tyylisi muutenkin kivan rohkea ja näyttävä.
    Itse olen luonnostani niin kalpea, että pelkäisin täysin katoavani noin voimaakkaan värin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos;) Punainen mekko vaatii vähän laittautumista noin muuten, siis hiukset ja meikki pitää olla kunnossa. Ja tietysti korkkarit jalassa. Ja hitusen sitä rohkeutta;)

      Poista
  5. Voi...kaunis tuo vasemman puoleinen mekko. Siihen sopisi myös beiget asusteet. Eva Biaudet on juuri sellainen vaalea kaunotar, jolle sopii punainen väri. Varmasti sopii sinullekin. Itselläni oli vuosia sitten punainen housupuku ja pidin sitä ahkerasti, ainakin jakkua. Housut olivat liehupunttiset, joten eivät sopineet ihan joka päivä töihin. Nyttemmin viihdyn punaisessa värissä vain kesällä, tai sitten urheillessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Beiget asusteet kuulostaa oiken hyvältä vaihtoehdolta! Se coctail vähän pehmentää punaisen tehokkuutta värinä. Hyvä idea! Punainen jakkupuku - se vasta rohkea valinta!

      Poista
  6. Voi kuinka kauniita yksilöitä kummatkin!

    Itse ihastuin ensin ajatuksene punaisesta kesämekosta Lissabonissa ja ostin sellaisen metolilla "koska halvalla saa niin kokeillaan". Se mekko on vallan loppuun kulutettu jo. Viime meväänä ostin uuden kesämekkoversion punaisena Dublinista ja Kööpenhamista vihdoin löysin sen, talveksi sopiva ja työhön taittuva punainen mekko. Omia punaisiani ei selvästi ole tarkoitettu löytää kotimaasta vaan ulkomaanreissuilta, mutta sitäkin rakkaampia ovat jokainen.

    Kannatan siis ehdottomasti punaisen mekon ostamista ja kannattaa kokeilla yhdistää harmaaseen myös sen mustan lisäksi. Itselläni ainakin toimi se versio myös hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punainen ja musta on kieltämättä aika voimakas yhtälö. Harmaakin kuulostaa rinnalla oikein hyvältä, kuten myös Marikan ehdottama beige. Ne on yleisilmeiltään kaikki vähän erilaisia. Minäkin teen aina löytöjä ulkomaanreissuilta, koska siellä on aikaa panostaa shoppailuun. Minun shoppailureissut tahtoo aina liittyä Suomessa työreissuihin ja ne on sellaisia kovin hätäisiä käyntejä.. Viihdyn kaupassa max 5 minuuttia. Ulkomailla voin helposti shoppailla vaikka viikon putkeen (hui, älä kerro kenellekään;)

      Poista
  7. Eva on tyylikäs pukeutuja. Hänen luotto-ompelijansa on Merja Heiskanen, jonka rohkaisemana Eva kokeilee myös "rohkeampia" värejä ja leikkauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tämä pressakampanja sen todisti myös koko kansalle! Tyylikäs ja erittäin näyttävä, upea nainen!

      Poista
  8. Kyllä tohtisin punaisen mekon ylleni pukea:)Itseasiassa punainen on eräs lempiväreistäni, tosin se on ollut "lepäämässä". Ja riippuu punaisesen sävystä; minun punaiseni on kohtalokkaan tumma,heleä ja puhdas punainen!
    Molemmat ovat kauniita,mutta kallistun vasemman puoleiseen....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika jännä, että kukaan ei innostunut tuosta Hugo Bossin mekosta! Se oli nimittäin livenä nähtynä sykähdyttävän upea!
      Totta, punaisen sävyissä on huikeita eroja ja sen oman tunnistaa vain kokeilemalla.

      Poista
  9. Kyllä ehdottomasti! Minulla on ihan kirkkaanpunainen prätkä-nahkatakki, niin makee esim. mustien suorien housujen kanssa ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvälle! Kun itsellä on itsevarma olo, se heijastuu myös ulospäin!

      Poista
  10. Se on myös tieteellisesti todistettu: Punapuseroinen nainen olisi pyydetty treffeille useammin ja häneen olisi käytetty rahaa enemmän kuin sinipuseroiseen. http://ohjelmaopas.yle.fi/artikkelit/tiede/tiedeuutiset/punainen-vari-houkuttelee-miehia
    M.O.T.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin kaikki sinkut; pistäkäähän mieleen!

      Poista
  11. En tiedä otatko yleensä näitä blogihaasteita vastaan, mutta sellaisen olet nyt minulta joka tapauksessa saanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpale! Ilman muuta otan haasteita vastaan!

      Poista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.