Liivi ja hame kultaiselta 90-luvulta

8.8.2011

Kerroinkin jo edellisissä postauksissa, kuinka uppoudun aina penkomaan omia vanhoja vaatteita ja tavaroita aina kotimatkojen yhteydessä. Niitä on hävitetty vuosien varrella ihan liikaa, tosin ymmärrettävistä syistä. Mutta etsivähän löytää..

Tämän (nyt jo päättyneen) matkan yhteydessä otin mukaani nuo kuvassa näkyvät kengät, joista kirjoittelin ja esittelin lähikuvaa tässä jutussa. Ne on siis kirpparilta ja lienee jostain 1960-luvulta. 

Kenkien lisäksi otin mukaani myös tämän Siirin päällä olevan kevytvillakangas -asun. Käytin sitä todella ahkerasti 90-luvulla, kun opiskelin. Ostin sen Tukholmasta, jossa kävimme kaveriporukalla shoppailemassa niin usein kuin rahapussi antoi myöten. Se oli sitä aikaa, kun Suomessa ei vielä ollut henkkamaukkaa ja Ruotsin muoti oli hurjasti pidemmällä kuin Suomen. 

Puku sopi muuten edelleen kokonsa puolesta päälle ihan hyvin, mutta katsoin kuitenkin parhaaksi olla pukeutumatta siihen itse. Asu saa jatkaa elämäänsä Siirin koulupukuna ja uskoisin, että se tulee olemaan hänellä ahkerassa käytössä, kunhan koulut taas starttaa. Aika on patinoinut pukua sen verran, että liivin 3 nappia on hävinnyt, muita vaurioita en löytänyt.

Ainakin minusta asu näyttää edelleen ihan mielettömän hyvältä. Hameen pituuden vuoksi asu on tietenkin 14-vuotiaalle parempi ratkaisu.. 

Voi kumpa osaisin säilöä tästä päivästä ihania juttuja tulevia sukupolvia silmälläpitäen! Hävittämisen vimma on vain niin totaalinen, kun pitää tehdä tilaa uusille hankinnoille..




Seuraa blogiani:

7 kommenttia:

  1. Onpa Siiri sievä ja ihan teidän suvun naisten näköinen! J ja P ovat myös samaa näköä, vaikka P ei ole edes mitään sukua ;-)))!

    VastaaPoista
  2. Niinpä. Meistä ei jää jäljelle mitään muuta kuin järkyttävät jätevuoret ja hajoamatonta ydinjätettä maaperässä. Ei jää edes valokuvia, kun ne siirtyvät hajonneiden kovalevyjen mukana bittiavaruuteen. Mahtavatko tämänhetkiset laukut olla sadan vuoden päästä ahnehdittuja aarteita, niinkuin Chanelit nykyään?

    Toisaalta harmittaa joidenkin vanhempien sukulaisteni tapa säilyttää KAIKKI. Se tietää jälkipolville mieletöntä työmäärää....

    Siinäpä se on niinkuin sanot, mistä osaat sanoa mitä kannattaa säästää ja mitä ei... Kuvan asu on todellakin ollut säästämisen arvoinen. Itse käyttäisin liiviosaa oikein mielelläni.

    VastaaPoista
  3. Mitä sukua tämä Siiri on sulle? Tosiaan hän näyttää ihan Business Womanilta teini-iässä kuvattuna. :)

    VastaaPoista
  4. M-K; Äläs muuta sano. Tunnistan Siirissä paljon omaa näköä. J:ssä on paljon meidän suvun näköä ja P:tä tosiaan moni sanoo minun näköiseksi;)

    Preferita; Kunpa tietäisimme tulevaisuuden, mekin osaisimme tehdä oikeita ratkaisuja. Mutta kun emme tiedä, täytyy vaan fiilispohjalta säilöä mitä säilöö. Mikään äärilaita ei ole hyväksi säilömisenkään osalta, kultainen keskitie lienee paras. Tiedän monta, jotka säilöö KAIKKI ja se ei todellakaan ole "tervettä".

    Fantome; Mukavaa tutustua!! Siiri on minun siskontyttö ja todellakin näen hänessä ihan mahdottoman paljon itseäni. Opiskeluaikana näytin tosi paljon siltä, miltä Siiri kuvassa. Hänellä kun on tosiaan minun vanhat vaatteet päällään;)

    VastaaPoista
  5. Kaunis nuori neitokainen! Ja ei tuo asukaan ole hassumpi.
    Kyllä nuoret osaa pukeutua, mutta sitten katukuvassa näkyy niitäkin jotka eivät. Joskus käy ihan sääli, kun niitä neitejä katsoo.Huoh.
    Tuosta säilömisestä; terve järki ja maltti siinäkin. Ihmiset kerää tavaraa yms. kaappeihin aivan kuin maailman loppu ois tulossa. Ja luinpa jutun jossa kerrottiin raivareista. Ei niistä jotka raivoaa vaan niistä jotka raivaavat sinun romukasasi siistimmäksi. Herranjestas sanon mie!

    VastaaPoista
  6. Teidän perheenne naisilla on todella kadehdittvan hyvä tyylitaju. Osaatte pukeutua tilanteen mukaan trendikkäästi ettekä ole halvalla tavalla liian seksikkäitä.
    terv. Lahdesta blogiasi seuraava jo eläkeläinen

    VastaaPoista
  7. Lennu; Minäkin taidan jättää raivareitten käytön muiden huoleksi;) Noin 20 vuotta sitten muuten pyörin Roin katukuvassa juurikin tuossa samaisessa asussa! Kuvan laukku on uusi, samoin asun alla oleva valkoinen pitsitoppi, vaikka sellainenkin minulla oli tuohon aikaan. Oi niitä aikoja..

    Eläkeläinen Lahdesta; Voi kiitos! Toivotan Sinut erittäin lämpimästi tervetulleeksi lukijoitten joukkoon! Toivottavasti pystyn tarjoilemaan mukavia lukuhetkiä jatkossakin!

    VastaaPoista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.