Lahjavinkki henkilölle, jolla on jo kaikkea!

11.4.2011

Jatketaan juhlatunnelmissa vielä täällä blogin puolella. Nimittäin, olen tämän maapallon ehkä huonoin ihminen keksimään mitään lahjaa toiselle henkilölle. Lapsille se on kohtuullisen helppoa, mutta kun pitää miettiä lahjaa aikuiselle, jolla on jo kaikkea -  ei ole helppo rasti ainakaan minulle.

Onneksi niitäkin ihmisiä on olemassa, joille lahjan keksiminen ei ole työ eikä mikään. Ideoita on vaikka muille jakaa. Ja nyt pääsen esittelemään niistä ehkä nokkelimman teillekin, arvoisat lukijani.

Aika vähissä on ne ihmiset, joilla on ikioma seteli tai raha. Tavaraa voi olla vaikka kuinka paljon ja jos joku juttu loppuu tai uutta tarvitaan, se hankintaan ennenkuin se päätyy kenenkään lahjalistalle. Mutta ei sillä tyypillä todennäköisesti ole kuitenkaan omaa seteliä, millä maksaa. Ennenkuin joku nokkela keksii sen hänelle antaa.

Tässä nähtäväksenne viikonlopun nelikymppisillä ehkä nerokkain lahjaidea. Ja saajakin oli perin tyytyväinen:



Päivänsankarille varta vasten suunnitellussa setelissä on luonnollisesti modifioitu kuva hänestä itsestään sekä joitakin muita häneen liittyviä tunnistetietoja. (Eihän raha olisi muuten hänen oma..) Tämä lahja vaatii luonnollisesti aika hyviä tietoteknisiä valmiuksia ja jonkinmoisia kuvankäsittelytaitoja. 

Jos teillä on hyviä lahjavinkkejä ihmiselle, jolla on jo kaikkea, niin kertokaa pliis!! Näitä tilanteita on nimittäin silloin tällöin meillä kaikilla edessämme.

Seuraa blogiani:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.